REMUKYLÄN SHETLANNINPONIT


       

etusivu      -      tallikierros      -      shetlanninponit      -      kasvatus      -      muuta



Esittelyssä Remukylän tilat


Remukylän tilukset sijaitsevat virtuaalisessa Suomessa, pienen Hourula-nimisen kylän kupeessa. Pitkäaikaisena haaveena on ollut muuttaa Iso-Britanniaan shetlanninponien alkuperäisille kotikonnuille, mutta haaveeksi se jääkin ainakin toistaiseksi, sillä puolen sadan ponin kuljettaminen niin kauas tulisi valtavan kalliiksi. Hourulassa asuu vähän ihmisiä, ja ne vähäisetkin karttavat haisevia poneja viimeiseen asti, joten saamme olla melko rauhassa uteliailta ihmisiltä. Remukylä tunnutaan muutenkin tuntevan kylällä epämääräisestä menosta ja hieman hajamielisestä ja yksikseen hekottelevasta omistajasta, joka voi olla osasyy siihen miksi kahvipöytä huutaisi tyhjyyttään jos meillä sellainen olisi.

Tallin ponit saavat elää melko vapaata ja luonnonmukaista elämää suurilla laitumilla, ja ne ovat oppineet ajan saatossa kätevän tavan tulla iltaisin sisälle. Riittää kun vislaa portilta, niin ponit pinkovat jo vinhaa vauhtia johtajatamman tai -orin johdolla iltakaurojen kuvat silmissä vilkkuen. Asukkaat elelevät todella suurella, katoksella varustetulla laitumella, joka on jaettu kahtia. Näin orit ja tammat pääsevät tekemään keskenään tuttavuutta aidan yli ilman yllätysvarsoja. Jos joku uusista tulokkaista ei millään sopeudu laumaan, niin laitumen kylkeen on aidattu pari pienempää aluetta erakoituneille sieluille, mutta useimmiten uudetkin tulokkaat saadaan kuitenkin löytämään paikkansa laumassa kärsivällisen totutusprosessin jälkeen. Maitovarsoille ja niiden emille on varattu oma laitumensa, jossa ne saavat viettää elämänsä alkuvaiheet ennen aikuisten sekaan siirtymistä.

         


Talvisin ponit siirretään tallin yhteydessä oleviin tarhoihin ulkoilemaan, laitumet kun ovat käytössä vain touko-syyskuu välisen ajan. Tallista pääsee suoraan suurehkoon maneesiin, ja pienen matkan päässä löytyy kenttä joka on tarkoitettu lähinnä valjakkokäyttöön. Meiltä löytyy tietenkin myös upeat kärrytiet hyvin vaihtelevin maisemin, ja jopa muutaman pienen esteen maastoesterata läheltä tallia. Uittolampikin on, jos joku sattuu innostumaan ponien uittamisesta kesällä. Itse talli on avara ja valoisa sekä nimenomaan shetlanninponeille suunniteltu, jonka johdosta karsinoiden ovetkin ovat niin matalat, että ponit pääsevät kurkistelemaan käytävälle mikäli ovien ylempi "luukku" avataan.

Karsinoita meiltä löytyy yhteensä rajattomasti, eli tilaa kyllä löytyy sangen mukavasti. Tallityöntekijät saavat kulkea vapaasti Haurun pienessä kaksikerroksisessa tuvassa tallin kupeessa kahvilla ja syömässä, mutta myös itse tallista löytyy pieni taukotupa laiskottelua varten.


ULKOASU KUVINEEN JA TEKSTEINEEN © HAURU 2010-2012, KUVISTA KIITOS STUTTERI STJERNEN
REMUKYLÄ ON VIRTUAALITALLI / REMUKYLÄ IS A SIM GAME STABLE